Sofigate on Suomen suurin tietohallintopalveluita tarjoava yritys. Olemme panostaneet tietohallinnon toimintamallien ja osaamisen kehittämiseen. Sofigaten palveluiden avulla jokainen tietohallinto voi saavuttaa oman alansa edelläkävijän aseman.
Palvelumme soveltuvat kaiken kokoisille yrityksille ja yhteisöille. Palveluitamme käyttää päivittäin kolmannes Suomen TOP100 yrityksistä. Heidän toimintansa on usein kansainvälistä ja tavoitteena on toimia alan parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Toisaalta kykenemme palvelemaan tehokkaasti myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Sofigaten avulla jokaisella yrityksellä ja yhteisöllä on mahdollisuus ammattimaisesti johdettuun tietohallintoon.
Sofigate pyrkii aina pitkäaikaiseen asiakassuhteeseen. Olemme hinnoitelleet palvelumme siten, että ne ovat kustannustehokas ratkaisu tietohallinnon johtamiseen ja kehittämiseen myös pitkäaikaisena palveluna. Pitkälle viedyn tuotteistuksen ja henkilöstön koulutuksen ansiosta työmme tuottavuus on korkealla tasolla.