Hyppää sisältöön

Toive-järjestelmä toteutui alle vuodessa − budjetissa ja aikataulussa

Verohallinto on näyttänyt suomalaisille organisaatioille digitalisaatiossa esimerkkiä jo useita vuosikymmeniä. Verottajan koko toimintaa ohjaa halu tehdä asiat yksinkertaisemmin ja digitaalisemmin – sekä sisäisesti että asiakkaiden suuntaan. Poikkeusvuonna 2020 Verohallinto hyvästeli vanhan tiketöintijärjestelmänsä ja otti käyttöön uuden sukupolven ServiceNow-alustan.

Verohallinto mainitaan usein digitalisaatioon edelläkävijänä Suomessa – ja syystäkin. Organisaatio on suunnitellut, toteuttanut ja johtanut suomalaisten elämään vaikuttavia digitaalisia muutoksia poikkeuksellisen pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Verohallinto toi jo 10 vuotta sitten suomalaisille veroehdotuksen ja tarjosi radikaalilla uudelleenajattelulla kansalaisten verotustiedot suoraan käyttäjille. Samalla säästyi joka vuosi yli 600 henkilötyövuotta Verohallinnon omia käsittelykustannuksia. Seuraava iso mullistus tapahtui 2010-luvulla, kun Verohallinnon historian suurin muutoshanke, palkittu Valmis-hanke, korvasi 70 elinkaarensa päähän tullutta verotusjärjestelmää yhdellä valmisohjelmistolla. Kansa sai samalla OmaVero-palvelun, joka onkin otettu aktiivisesti käyttöön.

Toive tehostaa sisäisiä prosesseja kokonaisvaltaisesti

Nyt kun tämäkin massiivinen hanke oli valmistunut, Verohallinnon IT ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Vuonna 2020 oli aika ryhtyä toteuttamaan Verohallinnon toiminnanohjausta ja palveluautomaatiota uudella tasolla, jossa Verohallinto tehostaa sisäisten prosessien toimintaa kokonaisvaltaisesti.

Tähän haasteeseen vastatakseen Verohallinto käynnisti uuden Toive-järjestelmähankkeen, joka alkoi helmikuussa 2020 yhteistyössä Sofigaten kanssa ja valmistui alle vuodessa. Täysin pilvipohjainen, ServiceNow-palvelualustaan perustuva Toive korvasi vanhan Piste-tiketöintijärjestelmän, jossa oli jo 200 hyvin erilaista lomaketyyppiä.

Sofigate on vastannut uuden järjestelmän käyttöönotosta yli 15 hengen toteutusorganisaatiolla, jossa on rakennettu automatisoidut palveluprosessit ja integroitu ne keskeisten toimittajien ympäristöihin. Yhteistyön tuloksena on syntynyt alusta 2020-luvun kokonaisvaltaiselle toiminnanohjaukselle. Toive-hanke on korvannut Pisteen, mutta samalla se luo edellytykset Verohallinnon uusille palveluille.

”Odotukset projektille olivat kovat, ja alun jälkeen vuosi 2020 saikin yllättävän käänteensä. Onneksi otamme mielellämme haasteita vastaan ja meillä on Pohjoismaiden suurin ServiceNow-osaajajoukko toteuttamassa hankkeita. Niinpä poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta koko käyttöönotto tapahtui aikataulussa ja budjetissa”, Sofigaten Julkishallinnon liiketoiminnan johtaja Mikko Talsi kertoo.

Tutustu tarkemmin yhteistyöhömme: katso video, jolla Verohallinnon kehitys- ja tietohallintojohtaja Jarkko Levasma ja ICT-palveluiden johtaja Mika Koskelo kertovat lähtöpisteestä, tavoitteista, saavutuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Kiinnostuitko / haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä:

Etsi