Hyppää sisältöön

Kuinka onnistua teknologisissa muutoshankkeissa? Nosta ihmiset päärooliin heti alussa – älä tuijota vain teknologiaa

Eräs asiakkaani, yli kymmenentuhannen työntekijän kansainvälinen yritys, oli kiperän haasteen edessä: yrityksen oli käynnistettävä mittava teknologiaprojekti, jotta se kykenisi vastaamaan alan kiristyvään kilpailuun. Projekti tarkoitti valtavia muutoksia organisaation rakenteisiin ja jokapäiväiseen työhön. Jotkin olemassa olevat roolit katoaisivat. Suuri määrä uusia prosesseja syntyisi.

Kuten voit kuvitella, työntekijöiden ensimmäinen reaktio oli pelko. Tulevasta muutoksesta keskusteltiin kuitenkin alusta alkaen hyvin rehellisesti: Ihmisten oli luovuttava joistakin tutuista työtavoista. Toisaalta heille esiteltiin avoimesti uusia mahdollisuuksia ja urapolkuja, joita muutos avaisi.

Mitä tästä seurasi? Iloksemme saimme nähdä, miten pelokkaat skeptikot muuntuivat innokkaiksi muutoksen puolestapuhujiksi. Moni jopa kilpaili siitä, kuka pääsisi osallistumaan projektiin.

Mitä yritys teki oikein?

Asiakkaamme ymmärsi, että vaikka projektissa oli kyse liiketoiminnan edellyttämästä teknologisesta muutoksesta, ihmiset olivat pääroolissa alusta alkaen. Itse asiassa kaikki muutokset – riippumatta niiden sisällöstä – koskevat pohjimmiltaan ihmisiä. Jos muutosta ei lähestytä ihmiskeskeisesti, projektista yksinkertaisesti ei tulla saamaan irti parasta tulosta liiketoiminnalle.

Ihmisnäkökulmaa ei voi liimata kaiken muun päälle

Olen työskennellyt Sofigatella yksitoista vuotta vastaavien haasteiden ja hankkeiden parissa. Siinä ajassa olen ehtinyt nähdä monenlaista ja toki paljon on maailmassa muuttunutkin. Yksi asia on pysynyt samana. Tarvitaan kolme kulmakiveä, jotta teknologia tuottaa hyötyä liiketoiminnalle: ihmiset, parhaat käytännöt ja työkalut.

Nyt kun digitalisaation tahti kiihtyy ja yritykset hukkuvat tekoälyn sekä automaation loputtomiin mahdollisuuksiin, nämä kulmakivet on laitettava oikeaan järjestykseen. Yritykset toki tarvitsevat parhaat työkalut ja toimivat käytännöt – mutta ihmisten johtamisen näkökulmaa ei voi liimata myöhemmin kaiken muun päälle. Sen on oltava kulmakivistä ensimmäinen.

Haluatko todisteita? Katso maailman innovatiivisimpien yritysten listaa. Esimerkiksi Amazonilla muutosten avoimuus ja ihmiskeskeisyys ovat keskeisiä strategisia elementtejä. Niiden ansiosta yhtiö omaksuu ja luo uusia ideoita paljon nopeammin kuin kilpailijansa. Jos katsomme kymmenen vuotta ajassa eteenpäin, innovatiivisesti toimivat yritykset todennäköisesti porskuttavat edelleen, kun taas vanhoihin tapoihin jumittuneet ovat pudonneet pelistä pois.

Onnistumisen avain: WoW pähkinänkuoressa

Kuinka varmistaa, että ihmisnäkökulma on sisäänrakennetusti mukana kaikissa liiketoiminnan kehittämiseen tähtäävissä teknologisissa hankkeissa? Hankalaa on, jos pyörä täytyy joka kerta keksiä uudelleen ja miettiä, mitä kaikkea pitikään huomioida.

Tätä varten olemme Sofigatella kehittäneet kokonaisvaltaisen mallin, tuttavallisesti kutsuttuna WoW – lyhenne sanoista Way of Working. Mallimme perustuu vuosien yhteistyöhön Pohjoismaiden johtavien yritysten kanssa. Yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa olemme koonneet parhaat käytännöt liiketoimintalähtöiseen teknologian johtamiseen – ja nostaneet keskeiseksi elementiksi ihmiset ja muutosjohtamisen.

Mielellämme avaamme WoW-mallia kaikille kiinnostuneille, jotka haluavat varmistaa, että IT:tä ja teknologiaa johdetaan siten, että ne tuottavat aidosti liiketoimintahyötyä. Tässä yhteenvetona muutama ydinasia ja vinkki muutoksen johtamiseen

  1. Katso isoa kuvaa. Oli kyseessä mikä tahansa muutos, ymmärrä se eri näkökulmista: Mikä vaikutus yksilötasolla? Millaista pätevyyttä ja taitoja muutokseen vaaditaan? Miten muutos vaikuttaa organisaation rakenteisiin? Entä hallintomalliin ja johtamiskoneistoon? Entäpä asiakkaisiin ja kumppaneihin?
  2. Aseta ihmiset päärooliin muutoksessa. Suuremmissa organisaatioissa on mahdotonta kohdata kaikkia yksilötasolla − yksilöitä on niin paljon. Muutosta voi kuitenkin ohjata siten, että keskittyy ryhmiin, joita yksilöt muodostavat. Kun otat huomioon “mitä minä saan siitä irti” -näkökulman, saat ihmiset tuntemaan, että otat huomioon heidän tarpeensa yksilöinä.
  3. Älä turhaan keksi pyörää uudelleen tai yritä löytää parhaita työtapoja yksinäsi. Sofigatella olemme luoneet pohjan onnistumiselle jo valmiiksi: Way of Working -mallimme auttaa sinua huomioimaan kaikki tarpeelliset näkökulmat ja toimenpiteet.

Etsi