Nykypäivänä puhutaan paljon megatrendeistä ja niiden vaikutuksesta yhteiskuntaan, työelämään tai jopa sinun liiketoimintaasi. Usein termit saattavat mennä sekaisin ja megatrendit eivät välttämättä olekaan niin ”megoja” kuin ajatellaan: sopivampi termi voisi olla trendi tai uusi teknologia.

Toki jokin muutosta ajava kehitys, kuten tekoäly, voi olla iso tekijä digitalisaation kehittymisessä ja IT:n osa alueella. Se kuuluu kuitenkin isomman trendin – megatrendin – piiriin eli teknologian kehitykseen.

 

Mitä ovat megatrendit ja miksi niistä tulisi välittää?

Megatrendi-termin toi suureen tietoisuuteen futuristi John Naisbitt vuonna 1982 kirjassaan Megatrends: Ten new directions transforming our lives.

Megatrendit ovat hitaita, meneillään olevia muutoksia, joilla on suuri vaikutus koko maapalloon ja yhteiskuntiin. Ne muuttuvat harvoin, keskeytyvät harvemmin ja niiden loppuminen vie pitkän aikaa. Tunnistettuja megatrendejä voi kuvailla niin, että ne ovat varmuuksia ja faktoja nykymaailmassa, joten niitä analysoimalla ja niiden vaikutuksia ymmärtämällä voidaan synnyttää arvokasta tietoa yrityksille ja organisaatioille.

Kuva: Yksi tapa kuvata trendejä

 

Megatrendit ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja luovat monitahoisia vaikutuksia, jotka saattavat vahvistaa toisiaan tai olla jopa keskenään vastavoimaisia. Megatrendin sisällä syntyy usein pienempiä trendejä ja muita muutosvoimia, kuten signaaleja mahdollisesta uudesta muutoksesta eli heikkoja signaaleja.

Megatrendit eivät ole ikuisia. Vaikka ne muuttuvatkin harvoin, niiden luonne ja vaikutukset saattavat muovautua ajan saatossa. Nykyään puhutaan esimerkiksi eri megatrendeistä kuin mitä Naisbitt listasi 80-luvun alussa.

Tulevaisuuden tutkija Elina Hiltunen listaa seuraavia, yleisesti tunnustettuja, megatrendejä kirjassaan Foresight and Innovation: How Companies are Coping with the Future? (2013).

 

MEGATRENDI KEHITYSKAARIA
Ilmastonmuutos Maapallon keskilämpötilan nousulla on maailmanlaajuisia vaikutuksia mm. sääilmiöihin, elinoloihin sekä luonnon biodiversiteettiin. Ilmiö, joka on havaittu jo vuosikymmeniä sitten, on ollut vasta viime vuosina valtavirran puheenaiheena.
Ikääntyvä väestö Globaali kehitys, joka muuttaa demografisia rakenteita. Yli viidesosa maailman väestöstä tulee olemaan yli 60-vuotiaita vuonna 2050 (OECD 2016).
Kaupungistuminen Vuoteen 2050 mennessä lähes 70% maailman 9 miljardista ihmisestä asuu kaupungeissa (OECD 2016).
Väestönkasvu YK arvioi, että vuonna 2050 maapallolla on 9,3 miljardia ihmistä, kun luku on nyt 7 miljardia. Väestönkasvu ei ole tasapainossa, vaan suurin osa kasvusta tapahtuu kehittyvissä maissa.
Teknologian kehittyminen Viime vuosikymmenten nopea teknologian kehittyminen on lävistänyt jokaisen osa-alueen ihmisten elämässä: viihteen, fyysisen harjoittelun, työn, koulutuksen, terveyden ja jopa ihmissuhteet. Tässä korostuu eritoten digitalisaatio ja ”luonnollisen” maailman laajentuminen.
Raaka-aineiden ehtyminen Väestönkasvu ja teknologian kehittyminen ovat kiihdyttäneet raaka-aineiden käyttöä ja uhkana on tärkeiden raaka-aineiden loppuminen.
Kulutuksen kasvu Väestönkasvu ja varallisuuden kasvun tuloksena kulutuskin on kasvanut ja kasvaa edelleen, koska keskiluokka jatkaa kasvamistaan. On arvioitu, että vuonna 2030 keskiluokkaan kuuluu 4,9 miljardia ihmistä.
Varallisuuden kasvu Varallisuus on kasvanut maailmassa, joka on osiltaan vaikuttanut kulutuksen kasvuun. Varallisuus ei ole kuitenkaan jakautunut tasaisesti maailmassa.

 

Miksi minun yritykseni tulisi välittää?

Yrityksen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Yritysten on jatkuvasti kehityttävä muutoksen mukana ja luotava uutta.

Muuten edessä saattaa olla tilanne, että sinulla ei ole enää viiden vuoden päästä bisnestä. Tästä kertoo esimerkiksi se, että analyysien mukaan noin puolet S&P 500 -listalla olevista yrityksistä korvautuvat uusilla yrityksillä kymmenen vuoden aikajänteellä.  Erään pohjoismaisen tutkimuksen mukaan suurin osa yritysjohtajista uskoo heidän bisneksensä käyvän läpi täydellisen muodonmuutoksen muutaman vuoden sisään.

Kun ymmärrät megatrendejä, kykenet valmistautumaan muutokseen tulevaisuudessa.

Monet tutkijat, instituutiot, konsultit ja jopa yritykset päivittävät usein näkemyksiään megatrendeistä sekä niiden vaikutuksista. Suomessa keskeinen taho on Tulevaisuustalo Sitra, joka julkaisee vuosittain listauksen yhteiskuntiin vaikuttavista megatrendeistä.

Onko sinun organisaatiossasi havaittu megatrendien tuomat muutokset? Entä oletteko havaintojen perusteella hankkineet tietoa mahdollisista vaikutuksista ja rakentaneet erilaisia skenaarioita, miten edetään tulevaisuudessa?

 

Miten eri toimijat ovat vastanneet megatrendeihin − uhkiin ja mahdollisuuksiin?

Miten suomalaiset toimijat ovat päättäneet reagoida megatrendeihin ja niiden tuomiin vaikutuksiin?  Katsotaanpa kaksi esimerkkiä!

 

Asiakaskokemuksella kaupungistumista vastaan

Syksyllä 2017 Siikalatvan lukiossa aloitti vain 7 oppilasta. Koko kunta, kuten muutkin kunnat Suomessa, oli joutunut kaupungistumisen uhriksi ja nuoria ei löytynyt enää täyttämään luokkahuoneita. Lukio päätti kuitenkin reagoida, sillä he ymmärsivät, että ilman oppilaita lukio ei voisi pysyä toiminnassa. Syksyllä 2018 lukiossa aloittikin jo kolminkertainen määrä uusia oppilaita edellisvuoteen verrattuna. Siikalatvan lukio ymmärsi, mikä vetosi heidän asiakkaisiinsa eli lukioikäisiin nuoriin. Ratkaisuna lukio päätti tarjota oppilaille ilmaiset oppikirja, kannettavan tietokoneen ja – ehkä houkuttelevimpana – ilmaisen ajokortin.

 

Arvoilla ja teknologian ymmärryksellä miljoonarahoitus

Suomalainen suklaatuottaja Goodio on start-up-menestystarina. Muuttuvassa maailmassa yritys halusi luoda brändin, johon ihmiset voisivat luottaa ja joka tarjoaisi terveellisiä herkkuja. Yritys panostaa bisneksessään kestävään kehitykseen mm. tarjoamalla läpinäkyvyyttä tuotantoketjuun, tukemalla sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullista kaakaontuotantoa sekä tarjoamalla terveellisiä herkkuja yltäkylläisyyden maailmassa. Koko liiketoiminnan tarkoitus on positiivisen muutoksen luominen. Yrityksen erottuva bisnesidea onkin tuottanut jo miljoonarahoituksen. Alkuvuodesta yritys ilmoitti myös hakevansa rahoitusta 5−10 miljoonaan rahoitusta voidakseen käyttää lohkoketjuteknolgiaa (blockchain) ja tehdäkseen toimitusketjustaan läpinäkyvämmän ja luotettavamman sekä bisneksestään kaikin puolin enemmän kestävää kehitystä ajavan.

 

Luovatko megatrendien ajamat muutokset oman yrityksesi bisnekselle uhkia vai mahdollisuuksia?

 

Kirjoittaja

Sakari Nisula toimii Sofigatella ennakoinnin asiantuntijana, ja hänen erityisasiantuntemustaan on tulevaisuudentutkimuksen metodit. Hän yhdistelee ennakoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen oppeja luotsatessaan yrityksiä pois lyhytkatseisista kehitysprojekteista kohti kestävää liiketoiminnan uudistamista ja tulevaisuustaitoista organisaatiota.

 

Kiinnostuitko? Lue lisää tulevaisuuden luomisesta ja siitä, miten Sofigaten Foresight as a Service (FaaS) -palvelu voi auttaa sinua määrittelemään oman yrityksesi seuraavia kehitysaskeleita kohti muutosjoustavaa huomista.

Lue: Ennakointi tuo etuja –blogikirjoitus (linkki)

Haluatko tietää lisää FaaS:ista? Ota yhteyttä Practice Lead Sanna Suomelaan!
sanna.suomela[a]sofigate.com, puh. 040 512 3148

Read these next