IT-alan rekrytoinnissa on käyty viime vuosina kiivasta taistelua erityisesti ohjelmisto-osaajista. Seuraavaksi kilpaillaan IT-palveluautomaation ja robotiikan ammattilaisista, sanoo IT-johtamiseen erikoistunut Sofigate. Yrityksen arvion mukaan palveluautomaation markkina kaksinkertaistuu seuraavien kolmen vuoden aikana Pohjoismaissa, mikä aiheuttaa pulan pätevistä osaajista.

Pelkästään alkuvuoden aikana IT-automaatioon liittyvä liiketoiminta on kasvanut Sofigatella 75 prosenttia. IT-automaation, eli IT-palveluhallinnan, kasvava kysyntä kumpuaa yritysten kovasta paineesta automatisoida asiantuntijatyötä ja siirtää arvokkaat ihmisresurssit rutiineista tuottaviin tehtäviin.

”Palveluautomaation ja robotiikan kysyntä kasvaa nyt ennennäkemättömästi, ja kilpailu osaajista kuumenee. Markkina kaksinkertaistuu kolmessa vuodessa Pohjoismaissa. Sofigatelle palveluautomaatio on yksi tärkeimmistä kasvualueista, johon olemme satsanneet määrätietoisesti jo 10 vuotta johtavien teknologioiden ServiceNow’n ja BMC Softwaren suurimpana kumppanina Pohjoismaissa”, kertoo Sofigaten toimitusjohtaja SamKarkkila.

Sofigaten mukaan palvelujen digitalisoinnissa on siirrytty kolmannen sukupolven ratkaisuihin. Kun aiemmin asiantuntijat suorittivat vielä paljon työläitä rutiineja, nyt kaikki keskeiset liiketoiminnan tukipalvelut automatisoidaan.

Töitä tarjolla heti

Palveluautomaation voimakas kysyntä näkyy työmarkkinoilla jo nyt kiristyvänä kilpailuna parhaista osaajista. Sofigatella on palveluksessaan tällä hetkellä yli 120 palveluautomaation osaajaa Suomessa ja Ruotsissa – ja yritys rekrytoi jatkuvasti lisää. Koko yrityksen henkilöstömäärä on nyt 450 henkilöä.

”Meidän on kyettävä hyvin lyhyellä aikavälillä tuplaamaan automaation ja robotiikan osaajien määrä. Voimme palkata jokaisen henkilön, jolla on riittävät perusvalmiudet ja halu kehittyä alan huippuosaajaksi”, sanoo Sofigatella IT-palveluhallinnan liiketoimintaa johtava Janne Rekonen.

Read these next

Send us a message

Are you looking for more information about Sofigate? Please send us a message with the contact form below, we will get back to you as soon as possible!


Subscribe to our newsletter