Hyppää sisältöön

Miksi maailman johtavat yritykset eivät koodaa kaikkea itse? – ”80 prosenttia räätälöityjen ratkaisujen kehittämisestä voi olla turhaa”

Tarvitsevatko yritykset vielä niille räätälöidysti rakennettuja liiketoimintaratkaisuja? Hyvin usein eivät – Janne Rekonen kertoo kolme syytä kuopata kaiken koodaaminen itse.

Kun ennen vanhaan yrityksen liiketoiminta tarvitsi liiketoimintaratkaisun, sellainen piti rakentaa alusta saakka. Tee-se-itse-toiminnalla oli varjopuolensa: räätälöityjen liiketoimintaratkaisujen kehittäminen oli kallista ja aikaa vievää.

Syntyneet pistemäiset ratkaisut eivät keskustelleet keskenään, ja niiden yhdistäminen muihin järjestelmiin oli työlästä. Saattoipa yritys jäädä myös toimittajaloukkuun eli riippuvaiseksi ratkaisun rakentaneesta myyjästä.

Nykyisin yhä harvempi yritys koodaa enää kaikkea alusta saakka. Enää ei tarvitsekaan: niin kutsutut matalan koodin liiketoiminta-alustat, esimerkiksi ServiceNow ja Salesforce, tarjoavat ratkaisuille valmiin teknologiapohjan.

”Peräti 80 prosenttia räätälöityjen liiketoimintaratkaisuiden kehittämisestä voi olla turhaa. Valmiit liiketoiminta-alustat ovat nopeita asentaa, helposti muokattavissa ja toiminnallisesti kattavia. Ne mukautuvat monenlaisiin tarpeisiin, asiakaspalvelusta markkinointiin ja toimialaratkaisuihin”, kertoo Sofigaten johtaja Janne Rekonen.

”Räätälöintiä toki tarvitaan vaikkapa toimialakohtaisiin ratkaisuihin, mutta sen osuus tyypillisestä projektista on enää noin 20–30 prosenttia. Valmiilla alustalla myös saavutat liiketoiminnalle arvoa nopeammin kuin räätälöidyllä ratkaisulla, mikä on yrityksille nykyisin kriittinen asia”, Rekonen jatkaa.

Miksi liiketoiminta-alustat nostavat suosiotaan? Janne Rekonen kertoo kolme syytä:

1. Kun hankit liiketoiminta-alustan, ostat vapautta, et teknologiaa.

”Kun liiketoimintaympäristö muuttuu nopeasti, myös teknologian pitää kyetä muuntautumaan samassa tahdissa. Jos vaikkapa bisneksenne laajenee Suomesta Pohjoismaihin, järjestelmiesi pitää laajentua nopeasti mukana.

Tai kun liiketoimintasi tarvitsee uuden innovatiivisen palveluratkaisun, nopeus on valttia. Jos ryhdyt rakentamaan ratkaisuja alusta saakka, kilpailijat ovat ehkä menneet jo ohi siinä vaiheessa, kun vasta tuherrat perustoiminnallisuuksia. Liiketoiminta-alustalla saat teknologiainvestoinnista huomattavasti nopeammin bisneshyötyjä kuin jos rakentaisit kaiken itse.

Liiketoiminta-alustojen mukautumiskyky perustuu siihen, että niiden kehittämiseen investoidaan tähtitieteellisiä summia vuodessa. Käyttäjiä on miljoonia maailmanlaajuisesti, joten kehittämisessä huomioidaan monenlaiset tarpeet. Sen sijaan, että maksaisit ja huolehtisit kehittämisestä itse, joku muu kehittää alustaa ja sen ominaisuuksia isolla rahalla koko ajan. Uudet toiminnallisuudet tulevat automaattisesti saatavillesi usemman kerran vuodessa.

Kun hankit liiketoiminta-alustan, et oikeastaan hanki teknologiaa, vaan vapautta kehittää liiketoimintaasi teknologian avulla.”

2. Keskityt kilpailuedun kasvattamiseen, et perustoiminnallisuuksien rakentamiseen.

”Räätälöidyissä ratkaisuissa paljon aikaa ja energiaa menee taustan rakentamiseen. Liiketoiminta-alustassa taas on perustoiminnallisuudet valmiina, joten voit keskittyä käyttäjäkokemukseen ja siihen, mikä todella auttaa liiketoimintaasi erottumaan kilpailussa eli liiketoimintamalliin. Sekä kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen että työntekijäkokemuksen parantamisessa on paljon voitettavaa – myös pikavoittoina!

Liiketoiminta-alustan avulla asiakaskokemuksen rakentaminen ei ole vain kiiltävä portaali tai mobiilisovellus. Voit valjastaa koko organisaatiosi voiman palvellaksesi asiakasta: kaikki vuorovaikutus ja prosessit markkinoinnista myyntiin sekä asiakaspalveluun pelaavat alustalla yhteen.

Työntekijäkokemustasi voit kohentaa digitalisoimalla erilaisia sisäisiä työnkulkuja. Hyvästit manuaalisille Excel-säädöille, meilitulville ja tehottomalle manuaaliselle työlle! Voit poistaa, tai vähintään minimoida, toistuvat tylsät työtehtävät, jolloin työntekijäsi voivat keskittyä mielekkäämpään ja tuottavampaan työhön. ”

3. Hyödynnät dataa läpinäkyvästi päätöksenteon välineenä.

”Nykyaikaisilla liiketoiminta-alustoilla voimme ajaa useampaa liiketoiminnan arvoketjua tai palvelua samanaikaisesti yhtenäisen datamallin päällä. Tällöin voimme hyödyntää eri liiketoiminnan arvoketjun vaiheissa syntynyttä dataa, eli tietoa, kaikissa nykyisissä ja uusissa liiketoimintaratkaisuissa nopeasti ja saumattomasti.

Liiketoiminta-alustojen dataominaisuudet ovat vailla vertaa – ja niitäkin kehitetään koko ajan. Käytössäsi on markkinoiden uusin, jatkuvasti kehittyvä teknologia trendianalyyseista tekoälyavusteiseen päätöksentekoon.

Voit kytkeä yrityksesi arvoketjuja toisiinsa entistä paremmin ja hyödyntää tietoa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Johto saa päätöksenteon tueksi luotettavia, ajantasaisia raportteja, joita ymmärtääkseen ei tarvitse olla datatieteilijä.”

Haasta itseäsi: Onko liiketoimintasi niin erilaista, että ratkaisut pitää rakentaa alusta saakka?

Mitä jos oma toimiala tai liiketoiminta on niin erityislaatuista, ettei se taivu valmiille liiketoiminta-alustalle? Janne Rekonen neuvoo tässäkin tilanteessa haastamaan ajatuksia:

”Harvan liiketoiminta on lopulta niin erilaista, etteivätkö liiketoiminta-alustat soveltuisi käyttöön. Alustojen kehityksessä on huomioitu kuitenkin globaalisti valtavan asiakasjoukon liiketoiminnan tarpeet – ja mukautus omiin tarpeisiin onnistuu myös. Olemme Sofigatella hyödyntäneet esimerkiksi ServiceNow- ja Salesforce-alustoja hyvin monenlaisiin liiketoiminnan tarpeisiin: patenttihallinnasta terveydenhuoltoon ja kulttuurialasta kiinteistöhallintaan.”

Lue myös: Case Technopolis – Enemmän automaatiota, vähemmän manuaalia. Miten sitoa datan langantyngät yhteen ja kasvattaa liiketoimintaa?


Kirjoittaja

Janne Rekonen on Sofigaten Platforms-liiketoiminnasta vastaava johtaja.

Etsi