Hyppää sisältöön

Tiimityö ja strategia ratkaisivat toiminnanohjauksen mestaruuden Aalto-yliopistolle

Pelistudion tunnelma oli sähköinen, kun seitsemän joukkuetta kilpaili toiminnanohjauksen mestaruudesta. Vaiheikkaan taistelun jälkeen voittajaksi selviytyi Aalto-yliopiston opiskelijajoukkue “Piha”, joka ratkaisi voiton selkeällä roolijaolla ja tiiviillä yhteistyöllä.

Pelitapahtumassa toisistaan mittaa ottivat Nesteen, UPM:n, Transmeri & Islet Groupin, Aalto-yliopiston, Turun kaupungin, Sulzer Pumpsin, Heinon Tukun sekä Sofigaten joukkueet. Studiossa kommentaattoreina olivat Tivin päätoimittaja Harri Junttila, SAP Finlandin Head of Customer Solution Advisory Laura Hankalin, Sofigaten Simo Parkkali ja SAP Finugin hallituksen jäsen Samuli Karhu.

“Tällä kertaa pelin kärkikolmikko oli selkeä alusta loppuun, mikä on poikkeuksellista. Yleensä kärjessä tapahtuu enemmän vaihtelua. Tämä kertoo varmasti siitä, että kaikki kärkijoukkueet olivat erittäin hyviä. Olin todella ilahtunut siitä, että joukkueet heittäytyivät peliin ja perehtyivät simulaatioon”, kommentoi Hankalin pelipäivän kulkua.

Markkina-alueen tarkka seuranta ja tiivis tiimityö takasivat voiton

Pelissä kamppailua käydään pullovesimarkkinassa kuvitteellisella markkina-alueella, joka kuitenkin muistuttaa melkoisesti tosielämän Saksaa. Simulaatioon on rakennettu sisään asiakas- ja toimittaja-algoritmit, jotka reagoivat joukkueiden valintoihin. Voittajajoukkue Piha oli jakanut sisäiset roolinsa selkeästi, ja esimerkiksi yksi henkilö oli vastuussa markkina-alueen seuraamisesta. Näin muu joukkue sai koko ajan yhtenäistä ja ajantasaista tietoa markkinan kehityksestä.

”Yllätyimme itsekin, miten hyvin varastonhallintamme toimi: Saimme hyvin myytyä ja puristettua tuottoja suunnitellusti. Tiimin yhteistyö oli hyvää, tunnemme toisemme hyvin ja olemme tehneet yhdessä töitä aiemminkin. Peli oli hauska, ja tietenkin on mukava voittaa”, analysoi Aalto-yliopiston Piha-joukkueen Matias Tekoniemi.

Pelikokemus on oiva ponnahduslauta ERP-käyttöönottoon

SAP S/4HANA-pelisimulaation taustalla toimii aito toiminnanohjausjärjestelmä. Pelissä kilpailevat joukkueet hyödyntävät ERP:in toimintoja monipuolisesti. He rakentavat myyntiprosessia, huolehtivat järjestelmän kautta toimituksista, laskutuksesta, hankinnoista ja varastonhallinnasta. Jokaisella joukkueen jäsenellä on oma roolinsa. Yksi vastaa markkinoinnista, toinen varastonhallinnasta ja niin edelleen.

“Simulaatiopeli on erinomainen tapa ymmärtää modernin toiminnanohjausjärjestelmän mahdollisuuksia, ja kasvattaa niistä myös tietoisuutta organisaation sisällä. Peli voisi olla erinomainen tapa aloittaa esimerkiksi uusi käyttöönottoprojekti”, vinkkaa Karhu, joka toimii SAP:n käyttöä ja siihen liittyvää yhteistyötä edistävän SAP Finug käyttäjäyhdistyksen hallituksessa.”

Simulaatio tempaa mukaansa myös etänä

Pandemian vuoksi peliturnaus järjestettiin ensimmäistä kertaa etäyhteydellä. Tavallisesti simulaatiopeliä pelataan samassa tilassa. Sofigaten Parkkali vastaa pelin myynnistä ja myös valmentaa joukkueita. Hänen mukaansa poikkeustilanne ei juurikaan vaikuttanut pelikokemukseen.

“Simulaatiopeli toimii mielestäni erittäin hyvin myös etänä. Tällä kertaa poikkeuksellista oli myös se, että useampi organisaatio pelasi keskenään. Normaalisti peluutamme samasta organisaatiosta muodostettuja joukkueita. Loppupeleissä kokemus oli kuitenkin hyvin samankaltainen, kuin jos olisimme olleet samassa huoneessa”, Parkkali sanoo.

Pelin mukaansatempaavuus onkin asia, josta pelin järjestäjät tavallisimmin saavat palautetta, kertoo Hankalin.

”Moni yllättyy, miten intensiivistä peli on ja kuinka se vie mukanaan. Palautteessa nousee esiin usein myös yhteistyön ja reaaliaikaisen analytiikan merkitys, ne ovat todella tärkeitä.”

Haluaisiko teidän organisaationne testata yhteispelin toimivuutta simulaatiossa? Tutustu peliin ja tartu haasteeseen!

 

Kuvassa pelin kommentaattorit ja Sofigaten joukkue. ”Tapahtuma oli vilkas, hauska ja sieltä jäi käteen monta kuolematonta lausetta!”, kommentoi joukkueen jäsen Anna Huusko.

 

Etsi