Hyppää sisältöön

Kumpi hyötyy tekoälystä: oma yrityksesi vai kumppani? 

Yrityksen tekoälykehitys voi tänä päivänä tyssätä arkiseen asiaan: ulkoistussopimukseen. Juha Kujala haastaa johtajat pohtimaan, tukeeko nykyinen palvelujen ostamisen tapa työn uudistamista vai valuvatko kehitys ja taloudellinen hyöty palvelukumppanille. 

”Hyvä idea, mutta tämä työ on ulkoistettu. Ei tätä meillä kannata kehittää, ainakaan seuraavaan kolmeen vuoteen.” 

Näihin lauseisiin törmään yhä useammin keskusteluissa johtajien kanssa. Tunnistamme jonkin työprosessin, jonka voisi uudistaa tekoälyn avulla. Teknologia itsessään ei ole este eikä kehitysideoistakaan ole pulaa – mutta kehittäminen pysähtyy ulkoistussopimukseen, joka lukitsee työn nykyiseen malliin vuosiksi. 

En väitä, että tekoäly tekisi ulkoistamisesta kokonaan tarpeetonta. Se kuitenkin muuttaa olennaisesti sitä, mitä kannattaa ulkoistaa ja mitä palvelusopimuksessa pitää määritellä. 

Ennen seuraavaa palveluhankintaa kannattaakin pysähtyä kolmen kysymyksen äärelle. 

1. Estääkö ulkoistussopimus työn uudistamisen? 

Suomalaisyritykset ovat perinteisesti ulkoistaneet paljon työtä. Esimerkiksi IT-palveluissa ostamme kumppaneilta vuosiksi tukipalveluita ja muuta työtä, jota digitaalinen työvoima voi jo nyt hoitaa melko itsenäisesti. 

Digitaalisia työntekijöitä seuraavat pian autonomiset IT-järjestelmät. Ne sekä ratkovat ongelmia että tekevät työtä itsenäisesti. Kyseiset järjestelmät myös pyrkivät estämään samojen ongelmien syntymisen uudelleen eli korjaavat itse itseään. 

Siksi jokainen ulkoistettu työvaihe on myös mahdollinen tekoälyn kehitysprojekti. Ratkaisevaa on, kenelle työstä syntyvä älykkyys ja automaatiokyky kertyvät. Rakennetaanko ne oman yrityksen ulkopuolelle ja menetetäänkö samalla mahdollisuus uudistua itse?  

Eräs tanskalainen asiakkaamme teki asiassa tietoisen valinnan. Yritys piti ulkopuolisen kumppanin talouden palveluidensa tuottajana, mutta työ tehtiin asiakkaan omissa järjestelmissä ja siitä syntyvä tieto kertyi heille itselleen. Yritys pystyi perehtymään työhön, järjestämään sitä uudelleen ja siirtämään tehtäviä kumppanilta omille digitaalisille työntekijöilleen. Tikettiperusteisen hinnoittelun ansiosta palvelukustannukset pienenivät murto-osaan sitä mukaa kuin työtä siirtyi omalle yritykselle. 

2. Sytytättekö hehkulamppuja vai rakennatteko sähköverkkoa? 

Moni yritys hakee tekoälystä edelleen nopeita voittoja: jokin työvaihe automatisoidaan, ja siihen kuluva aika lyhenee. Jos työ kuitenkin ruuhkautuu seuraavaksi muualla, kokonaisuus ei muutu vaan pullonkaula vain siirtyy. 

Yksittäistä tekoälyagenttia voi verrata hehkulamppuun. Se oli Edisonilta mullistava keksintö, mutta pelkät lamput eivät mullistaneet yhteiskuntaa. Suuri muutos alkoi vasta sähköverkosta, kun lamppujen ketjut alkoivat valaista kokonaisia kaupunkeja. 

Sama pätee digitaaliseen työvoimaan. Vierailin Norjassa 3 000 työntekijän organisaatiossa, jossa työntekijöillä oli käytössään yhteensä 7 000 tekoälyagenttia. Se oli äkkiseltään vaikuttavaa. Pian kuitenkin ilmeni, että taustalla oli kampanja, jossa jokaista työntekijää oli kannustettu rakentamaan vähintään yksi agentti. Oppimisen kannalta kokeilu oli varmasti hyödyllinen, mutta työtä se ei välttämättä ollut uudistanut, sillä agentit saattoivat suorittaa samoja asioita eri puolilla organisaatiota. 

Määrää tärkeämpää on se, mitä agenteilla tehdään. Voidaanko kerran tehtyä hyödyntää myös muualla? Ovatko agentit vain yksittäisten ihmisten apureita vai digitaalisia työntekijöitä, jotka hoitavat kokonaisia työnkulkuja? Entä pelaavatko ne yhteen? 

3. Tietävätkö johtajat, mitä digitaalinen työvoima tekee? 

Ennen kuin siirrät ulkoistettuja tehtäviä tekoälylle, muista, että myös digitaalista työvoimaa on johdettava. 

Kaikki henkilökohtaiset apurit eivät tarvitse raskasta keskitettyä hallintamallia. Mutta kun digitaalinen työntekijä hoitaa itsenäisesti liiketoiminnalle tärkeää työtä, on käyttöoikeudet, tietoturva, kustannukset, lain vaatimukset ja ihmisen valvonta määriteltävä alusta lähtien. 

Digitaalisia työntekijöitä kannattaa rakentaa yhteisellä mallilla. Yhteiset prosessit ja pelisäännöt nopeuttavat toteutusta, kun samoja tarkistuksia ja ratkaisuja ei tarvitse tehdä joka kerta uudelleen. Jos ulkoistettua työtä aikoo siirtää digitaalisten työntekijöiden hoidettavaksi, rakenteita ja johtamista ei voi pohtia vasta sopimuskauden päättyessä. Valmistautuminen alkaa jo nyt. 

Kun siis laadit seuraavaa ulkoistussopimusta, nosta katse hintaa ja palvelutasoa pidemmälle. Voidaanko työtä järjestää uudelleen kesken sopimuskauden? Kertyykö työn tekemisestä syntyvä älykkyys omaan yritykseesi vai kumppanille? Voidaanko tehtäviä siirtää vähitellen yrityksesi omille digitaalisille työntekijöille, ja pienenevätkö myös kustannukset, kun ostettava työ vähenee? 

Seuraava ulkoistussopimus määrittelee, kuka uudistaa työn – ja korjaa tekoälyn tuottaman hyödyn. 

Miten valmistautua seuraavaan ulkoistussopimukseen?

Etsi