Kunnissa on paljon hyviä ideoita – Kiihdyttämö auttaa viemään ne toteutukseen
Hyväkin kehitysidea voi jäädä kunnassa pöydälle, jos sen eteenpäin viemiseen ei löydy resursseja tai oikeaa kanavaa. Kuntaliiton Kiihdyttämössä nähdään, miten nopeasti kuntien yhteinen sparraus vie ideat kohti konkretiaa, kirjoittaa Sofigaten Customer Executive Mari Sundberg.
Mitä jos yhdessä kunnassa syntynyt idea voisikin ratkaista saman ongelman useassa muussa? Tätä tavoitellaan Kuntaliiton Kiihdyttämössä, jossa kunnat jalostavat kehitysideoitaan konkreettisiksi, tuottavuutta parantaviksi hankkeiksi. Me Sofigatella pääsimme mukaan konsultointikumppaniksi tukemaan kuntia hankkeiden valmistelussa.
Ensimmäinen Kiihdyttämö käynnistyi elokuussa noin kahdenkymmenen kunnan kanssa. Jo ensimmäisen kuukauden aikana yksi asia on käynyt selväksi: ideoista ei ole kunnissa pulaa. Päinvastoin – yhteiseen pöytään on tullut ehdotuksia lähes maan ja taivaan väliltä, pienistä konkreettisista kehityskohteista hyvinkin laajoihin kokonaisuuksiin. Minulle se kertoo siitä, että kunnissa on suuri halu kehittää tekemistä.
Erityisesti tiedolla johtamisen teema on noussut tärkeäksi, jopa niin että sen ympärille on perustettu useampi erillinen hankeryhmä. Kunnilla on valtavasti tietoa, mutta miten hyödyntää sitä paremmin paitsi johtamisessa myös käytännön tekemisessä? Myös ympäristöraportointi, sähköinen asiointi ja palveluverkon tehokkaampi käyttö ovat aihioita, joita Kiihdyttämössä työstämme eteenpäin.
Kehittämiselle täytyy tehdä tilaa
On inhimillistä, että yksittäisessä kunnassa idea voi jäädä yhden ihmisen tai pienen ryhmän varaan. Resursseja tai keinoja kehittää ideaa eteenpäin ei arjessa välttämättä ole, vaikka tarve onkin todellinen. Kiihdyttämö tarjoaa tähän oivallisen kanavan.
Kyseessä ei ole kevyt kokeilu, vaan se vaatii työaikaa ja sitoutumista. Kehityshankkeella täytyy olla selkeä omistaja, sillä tarkoitus ei ole ulkoistaa ajattelua. Kun hankkeet pysyvät kuntien omissa käsissä, kuntien kyky suunnitella vaikuttavia hankkeita vahvistuu.
Mikä sitten on Sofigaten rooli? Sparraamme kuntia käytännössä ja vedämme kunnille viikoittain työpajoja, joissa kirkastamme, mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa ja millaista muutosta tavoitellaan. Sen jälkeen konkretisoimme ideaa yhdessä niin pitkälle, että siitä voidaan rakentaa realistinen hankesuunnitelma ja rahoitushakemus Sitralle.
Tahti on nopea: ensimmäinen rahoitushakukierros on jo menossa ja työstö vaatii osallistuvilta kunnilta tässä kohdassa paljon aikaa.
Joskus toisen kunnan idea onkin parempi
Yhteinen työskentely voi muuttaa alkuperäistä ajatusta paljonkin. Työpajoissa jonkin kunnan edustajat ovat huomanneet, että toisen idea vastaakin samaan tarpeeseen paremmin. Silloin ehdotusta on lähdetty viemään yhdessä eteenpäin – juuri niin kuin on tarkoituskin. Kun kunnat näkevät toistensa aihioita, niiden ympärille alkaa muodostua uusia kehitysryhmiä. Näin hanketta ei rakenneta vain yhden kunnan tarpeisiin vaan suoraan skaalattavaksi.
Työpajoissa pohdimme yhdessä, miten tietty ratkaisu toimisi erilaisissa kunnissa. Pienryhmissä on mukana sekä suuria että pieniä kuntia, joiden tarpeet voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia. Keskustelu on ollut runsasta ja antoisaa, ja osallistujat ovat lähteneet työskentelyyn erittäin innostuneesti.
Juuri tällaisessa yhteiskehittämisessä on minusta vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia: kunnat ratkovat samantyyppisiä kysymyksiä saman yhteiskunnan ja saman lainsäädännön piirissä – miksi niitä ei ratkottaisi yhdessä? Useamman kunnan mukanaolo auttaa myös tunnistamaan, mikä ratkaisussa on aidosti yhteistä ja missä tarvitaan paikallista joustoa.
Kiihdyttämössä emme lähde liikkeelle teknologiasta vaan siitä, mikä kuntien tekemisessä pitäisi muuttua. Jotta tavoiteltu muutos toteutuu, miten prosesseja ja toimintatapoja pitää kehittää? Teknologia tulee kyllä avuksi, mutta se ei ole itsetarkoitus.
Työ ei mene hukkaan, vaikka rahoitusta ei tulisi
Kiihdyttämössä arvioimme, voidaanko ideasta rakentaa toteuttamiskelpoinen hanke ja millaista hyötyä se voi tuottaa. Tuottavuus ei parane vain karsimalla kustannuksia; hyöty voi näkyä esimerkiksi jonkin käsittelyajan lyhenemisenä tai henkilöstön ajan vapautumisena vaativampaan työhön.
Kunnat hakevat rahoitusta hankekokonaisuuksien toteutukseen Sitralta, jonka Julkisen sektorin tuottavuus -ohjelman rahoitushaku on kohdennettu Kiihdyttämöön. Sitra tekee rahoituspäätöksensä itsenäisesti, joten Kiihdyttämöön osallistuminen ei takaa rahoitusta. Mutta rahoituskanavia on muitakin, esimerkiksi Sitran muut haut sekä EU-rahoitus.
Vaikka oma hanke ei rahoitusta saisi, olen varma, että työstä hyötyy jokainen mukana oleva kunta. Valmista hankesuunnitelmaa voi hyödyntää muissa rahoitushauissa ja yhtä lailla kuntien keskinäisessä yhteistyössä. Samalla opitaan, miten kehitysidea rajataan toteutettavaksi hankkeeksi.
Ensimmäinen Kiihdyttämö on tehnyt näkyväksi sen, että kunnissa on valtavasti uudistumishalua, hyviä ideoita ja halua kehittää. Toivon, että kunnat ympäri Suomen lähtevät seuraavalle Kiihdyttämö-kierrokselle yhtä rohkeasti mukaan. Elinvoimainen kunta on meidän kaikkien yhteinen etu.
Haluatko lisätietoja aiheesta?
Lue lisää Kiihdyttämöstä ja Kuntaliiton Älykäs kuntatuottavuus -ohjelmasta.
Mari Sundberg toimii Sofigatella Customer Executivena. Hänellä on pitkä kokemus kunta- ja julkisesta sektorista sekä palveluiden ja toiminnan kehittämisestä. Kiihdyttämössä Mari vastaa yhteistyöstä Sofigaten puolelta ja on mukana tukemassa Sofigaten asiantuntijatiimiä kuntien yhteisten tuottavuushankkeiden valmistelussa.
Kuntaliiton Kiihdyttämö on osa Älykäs kuntatuottavuus -ohjelmaa, joka koostuu neljästä toisiaan täydentävästä osa-alueesta: Kiihdyttämö, Tuottavuuden mittaaminen, Osaamisen ja johtamisen kehittäminen sekä Yhteinen digitaalinen perusta. Kiihdyttämön tarkoitus on tukea kuntia valmistelemaan laadukkaita ja hyviä yhteishankkeita niiden tuottavuuden merkittäväksi edistämiseksi. Ensimmäinen Kiihdyttämö on käynnistynyt elokuussa 2026 ja haku toiseen Kiihdyttämöön avataan jo vuoden 2026 puolella. Kolmannen Kiihdyttämön toteutuksesta päätetään kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen. Sofigate on Kiihdyttämöjen konsulttituen kumppani.