Hyppää sisältöön

Tekoäly ei pidä lomaa – jotta sinä voit

Tekoäly voi tehdä asiantuntijoiden lomista rentouttavampia ja arkisesta työstä luovempaa, Sofigaten Juha Kujala ennustaa.

Moni on ollut joskus tilanteessa, jossa loman vietto keskeytyy äkilliseen työasioita koskevaan viestiin. Esihenkilö, työkaveri tai asiakas lähestyy kiireisellä asialla, joka on pakko hoitaa välittömästi. Anteeksi, tiedän että olet lomalla, mutta tämähän ei vie sinulta kuin viisitoista minuuttia.

Todellisuudessa asiaan kuluu yleensä paljon enemmän kuin viisitoista minuuttia. Usein tehtävän hoitamiseksi täytyy selvittää käsiteltävän asian taustoja. Sitä varten täytyy kysyä asiaa yhdeltä tai useammaltakin työkaverilta – eivätkä hekään selviä asiasta aivan viidessätoista minuutissa. Lopputuloksena voi hyvin olla, että varttitunnin asian hoitamiseen kuluu kokonaisuudessaan useita kokonaisia henkilötyöpäiviä ihmisiltä, jotka istuisivat mieluummin laiturin nokassa tai viettäisivät aikaa perheidensä kanssa.

Tuttu tilanne, eikö totta? Mutta minkäs asialle voi. Pomoa, työkaveria tai asiakasta ei voi jättää pulaan, varsinkaan jos on onnistunut hankkiutumaan vastuullisiin johto- tai asiantuntijatöihin. Yrityksen kannalta asian lykkääminen elokuulle voi tarkoittaa myös sitä, että kilpailijat ehtivät tarttua asiaan ensin.

Paljon puhuttu tekoälykään ei voi auttaa. Eihän se voi eikä saakaan tehdä päätöksiä, jotka kuuluvat liikkeenjohdon tai huippuasiantuntijoiden vastuulle.

Mutta ehkäpä tekoäly voisi varmistaa sen, että ”viidentoista minuutin pikkuhommaan” todellakin kuluisi vain viisitoista minuuttia?

Kyllä tai ei

Pohtiessani asiaa mieleeni tuli yksi Netflix-sarjan House of Cards -hahmoista, miljardööri Raymond Tusk.

”Juuri tällä hetkellä minua edustaa kahdeksan eri ihmistä kahdeksassa eri kokouksessa kuudella eri aikavyöhykkeellä”, Tusk sanoo eräässä sarjan kohtauksessa. ”Minä istun tässä ja vastaan kaikkiin heidän kysymyksiinsä – sillä ehdolla, että kysymykset on muotoiltu niin, että voin vastata niihin kyllä tai ei.”

Kukapa meistä ei haluaisi olla kuin Raymond Tusk? En tarkoita sitä, että kenenkään tarvitsisi olla kuvitteellinen miljardööri, jonka luomisessa on käytetty esikuvana Warren Buffetia. Mutta olisi kyllä hienoa, jos kesken lomaa tuleva kiireellinen asia olisi valmisteltu niin, että siihen voisi vastata sanomalla kyllä tai ei, tai vaikkapa valitsemalla pienestä joukosta hyvin valmisteltuja päätösvaihtoehtoja.

Tekoälyn ansiosta tämä voi olla jo pian mahdollista. Generatiivinen tekoäly voidaan valjastaa valmistelemaan monimutkaisiakin asioita niin, että se kerää automaattisesti kaiken taustatiedon ja muotoilee niistä vaihtoehtoisia päätöksiä. Toisin sanoen tekoäly tekee saman työn kuin Raymond Tuskia kokouksissa edustavat alaiset. Päätösvalta säilyy kuitenkin Tuskilla tai tässä tapauksessa asiantuntijalla.

Lomaltaan tavoitetun asiantuntijan tehtäväksi jää siis vain tehdä päätös. A, B tai C, kyllä tai ei. Liiketoiminta jatkaa pyörimistään, kaikki ovat tyytyväisiä ja asiantuntija voi palata pian laiturin nokkaan tai perheensä pariin.

Luovuus vaatii luppohetkiä

Kaikki tarvitsevat joskus lomaa, myös me johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät. Lepo ja virkistys ovat työntekijän lisäksi hyväksi myös työnantajalle, sillä aito luovuus edellyttää sitä, että ote mailasta hellittää hetkeksi ja aivot voivat vapautua seuraavaan palaveriin valmistautumisesta ja kiireisistä rutiinitehtävistä. Tiedän kokemuksesta, että monesti parhaat ideat ja luovimmat ratkaisut syntyvät silloin, kun niitä ei edes yritä saada aikaan: vaelluksella, saunassa tai muina rentoina vapaa-ajan hetkinä.

Olemme vasta raaputtamassa pintaa siitä, miten generatiivinen tekoäly voi lisätä sekä työn tehoa että sen mielekkyyttä. Vapauttamalla meitä arkisista rutiineista se voi tehdä lomista rennompia – ja samalla arkisesta työstä vapautuneempaa. Oikein hallittuna se voi vapauttaa kiireiset asiantuntijat keskittymään siihen, mikä heidän työssään on olennaisinta ja tuottaa eniten arvoa: aidosti uuden luomiseen.

Tätä lukiessasi olen jo lomalla. Olen varma, että palaan töihin mukanani iso joukko hyviä ideoita ja uusien ratkaisujen aihioita, joista on hyötyä sekä työnantajalleni että asiakkailleni.

Loman aikana saa ottaa yhteyttä. Hienointa olisi, jos lähestyisit valmiiksi mietityllä ratkaisuehdotuksella, johon voin vastata kyllä tai ei.

Kuva: Paula Kauppinen

Lue lisää:

Martti Luther käynnisti reformaation 500 vuotta sitten – nyt on aika puhdistaa teknologia

Sortuuko sinunkin yrityksesi tähän ajatusvirheeseen? Puutteelliset prosessit nakertavat sekä työntekijä- että asiakaskokemusta

Kirjoittaja

Juha Kujala toimii teknologiajohtajana Sofigaten Platforms-liiketoiminnassa. Hänen ammatillinen intohimonsa on viedä organisaatioita kohti parempia palveluita hyödyntämällä uusien teknologioiden mahdollisuuksia. Juhalla on vahva kokemus ServiceNow-alustasta ja palvelukehityksen johtamisesta.

Etsi