Hyppää sisältöön

Sofigate ei hypännyt pörssihuumaan – valitsi LähiTapiolan ensimmäiseksi rahoittajaksi

IT:n ja digitalisaation johtamisesta vientituotteen tehnyt suomalainen Sofigate kertoi elokuussa kokoavansa 50 miljoonan rahoituksen uusiin yritysostoihin. Ensimmäiseksi sijoittajaksi valikoitui LähiTapiola. Sofigate harkitsi listautumista, mutta pitää tällä hetkellä parempana vaihtoehtona kasvurahoitusta pörssin ulkopuolelta.

Sofigate on tehnyt vuoden sisällä useamman yritysoston Pohjoismaissa ja kasvaa ennätystahtia. Yritysostojen myötä myös tavoitteet ovat kasvaneet: nyt tähtäimessä on vuoteen 2020 mennessä 150-200 miljoonan euron liikevaihto, mikä tarkoittaa noin 1200 työntekijää. Tänä vuonna Sofigate ennakoi liikevaihtonsa yltävän 70 miljoonaan euroon.

Nyt Sofigate tarjoaa ensimmäisen kerran omistusta ulkopuolisille sijoittajille rahoittaakseen kasvusuunnitelmansa. Samaan aikaan yhtiö toteuttaa myös historiansa ensimmäisen henkilöstöannin.

”Teknologiayritykset elävät pörssihuumaa, mutta Sofigatelle juuri nyt toisenlainen tie on parempi. Sijoittajien kiinnostus on erinomaista ilman listautumistakin. Kasvamme ja liikumme nopeasti. Pörssin kvartaalitalous on sekä liian hidasta että liian lyhytjänteistä ison markkinamuutoksen toteuttamiseksi. Näemme, että LähiTapiola ja kotimaiset institutionaaliset sijoittajat rahoittajina takaavat myös henkilöstön omistukselle vakaan pohjan”, Sofigaten toimitusjohtaja Sami Karkkila kertoo.

LähiTapiola hankkii Sofigatesta kuuden prosentin omistusosuuden. LähiTapiolan sijoitusjohtaja Juha Malmkertoo, että yhtiö tukee mielellään vähemmistöomistajana lupaavien suomalaisyritysten kasvua.

”Sofigaten kanssa toteuttamamme sijoitus- ja rahoitusratkaisu on erinomainen esimerkki siitä, kuinka voimme olla vauhdittamassa kotimaisten yritysten liiketoimintaa ja kasvua. Sofigate on kiehtova yritys, sillä sen edustama osamarkkina kasvaa nopeammin kuin varsinainen ICT-markkina. Sofigate on hyvällä tavalla yrittäjämäisesti johdettu: päätöksenteko ja prosessit ovat selkeitä, liiketoiminnan kehittämisen tapa määrätietoista ja joustavaa”, Malm sanoo.

Lisäsijoituksia ja yritysostoja näköpiirissä jo keväällä

Nyt toteutettavien antien jälkeen Sofigate käynnistää neuvottelut tulevan kevään rahoituskierroksesta. Yritys arvioi tarvitsevansa lisärahoitusta yritysostoihin. Samalla henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus lisäsijoitukseen.

”Tunnusluvut puhuvat sen puolesta, että Sofigaten arvo voi kehittyä hyvinkin suotuisasti. Olemme luoneet kumppanimme Initian kanssa arvonmääritysmallin, joka tuo hyvän ennustettavuuden arvon muutoksille ja toimii lähtökohtana sijoitusneuvotteluissa. Tavoitteemme on hyvä, mutta oikeudenmukainen arvostustaso, joka heiluu pörssikursseja vähemmän”, Sami Karkkila toteaa.

Kuvapankki:
Sofigaten ja Sami Karkkilan kuvia: https://kaikuhelsinki.kuvat.fi/kuvat/Sofigate+henkil%C3%B6st%C3%B6kuvia/
Sofigaten logo: https://kaikuhelsinki.kuvat.fi/kuvat/Sofigate,+logoja/

Etsi