Sofigate on ostanut Csolutorin, joka on erikoistunut liiketoimintaratkaisujen konsultointiin. Kauppa on jatkoaskel tammikuiselle Headstartin ostolle. Csolutor tulee osaksi uutta Sofigate Business Technologies  -liiketoimintaa, jonka osuus on jo 20 miljoonaa euroa Sofigaten liikevaihdosta. Sofigate näkee mahdollisuuden moninkertaistaa Business Technologies -liikevaihdon lähivuosina.

Sofigate on viime vuosina kiihdyttänyt kasvuaan ja ilmoittanut käyttävänsä yhteensä 50 miljoonaa euroa yritysostoihin. Edellinen yritysosto tapahtui tammikuussa 2018, kun Sofigate hankki kotimaisen SAP-konsultointitalo Headstartin ja laajensi palvelutarjoamansa pilvipohjaisiin liiketoimintaratkaisuihin.

Nyt Sofigate laittaa Business Technologies -liiketoimintansa täyteen vauhtiin ja täydentää sitä Csolutorin SalesForce-, Oracle- ja Netsuite-teknologioiden osaamisella.

Sofigaten toimitusjohtaja Sami Karkkilan mukaan Pohjoismaiden markkinoilta puuttuu toimijoita, jotka kykenisivät tarjoamaan sekä vahvan teknologiaosaamisen että muutosjohtamisen saman katon alta.

”Liiketoimintateknologia kehittyy huimaa vauhtia – esimerkiksi Salesforce on tällä hetkellä kuuma sana asiakkaiden huulilla. Jotta teknologia kääntyy liiketoiminnan hyödyksi, tarvitaan toimija, joka ymmärtää teknologian mahdollisuudet ja muutosjohtamisen tärkeyden. Sofigate erottuu tällä yhdistelmällä – ja täydennämme jatkuvasti osaamistamme. Laadukkaana liiketoimintaratkaisujen konsulttina tunnettu Csolutor istuu kokonaisuuteemme erinomaisesti”, Sofigaten toimitusjohtaja Sami Karkkila kertoo.

Vuonna 2002 perustettu Csolutor on viime vuosina kirinyt reippaaseen kasvuun. Viimeisen seitsemän vuoden aikana yritys on viisinkertaistanut liikevaihtonsa 7 miljoonaan euroon.

”Csolutor on saanut paljon aikaan ja ansainnut asiakkaidensa luottamuksen. Nyt on aika hypätä suurempaan kelkkaan ja päästä mukaan vaikuttamaan toimialamme teollistumiseen. Sofigate on ensimmäisenä toimijana ymmärtänyt, miten johtaminen ja teknologia yhdistetään. Tämä lähestymistapa on elinehto asiakkaille teknologian murroksessa”, sanoo Csolutorin toimitusjohtajana vuodesta 2009 lähtien toiminut Timo Jarhos.

Näköpiirissä markkinamurros: digikehitys ja IT yhdistyvät

Sofigate arvioi, että liiketoimintajärjestelmien uudistaminen tarkoittaa pelkästään Suomeen neljän miljardin markkinaa.

”Yritykset ovat heittäytyneet digikehittämiseen, mutta ydinliiketoimintaa pyörittävät ratkaisut ovat jäämässä jälkeen. Digitaalisuudesta ei saada toivottuja hyötyjä, jos pohja ei ole kunnossa. Siksi lähivuosina näemme järjestelmäuudistusten aallon, jossa nopeus ja tehokkuus on valttia. Kun yhdistämme Sofigaten vahvan muutosjohtamisen ammattitaidon ja teknologisen ratkaisuosaamisen, kykenemme saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteet, pysymään aikataulussa, budjetissa – ja jopa ylittämään odotukset”, Business Technologies -liiketoimintaa johtava Pasi Mantila sanoo.

Ketterä digikehittäminen ja toimintaa pyörittävä IT on perinteisesti pidetty yrityksissä erillisinä asioina. Sofigate näkee, että erottelun aika on ohi ja tulevaisuudessa kaiken teknologian on oltava liiketoimintaa palveleva yhtenäinen kokonaisuus.

”Ei ole vakavasti otettavaa digikehitystä ilman yrityksen ydinjärjestelmiä ja dataa. Toisaalta ydinjärjestelmistä ja datasta ei saa kilpailuetua ilman digitaalista rajapintaa. Molemmat tarvitaan ja niitä on johdettava systemaattisesti. Kutsumme tätä ajattelutapaa bisnesteknologiaksi”, Mantila toteaa.

Csolutorin hankinnan jälkeen Sofigatella on 520 työntekijää ja pro forma -liikevaihto yli 80 miljoonaa euroa. Sofigaten tähtäimessä on saavuttaa vuoteen 2020 mennessä 150-200 miljoonan euron liikevaihto, mikä tarkoittaa yli tuhatta työntekijää.

 

Read these next

Cookies Settings