Hyppää sisältöön

Postin Kaisa Ilolasta vuoden 2018 Business IT -johtaja

Bisnesteknologian ja digitalisaation johtamiseen erikoistunut Sofigate palkitsee vuosittain Business IT -palkinnolla liiketoimintajohtajan, joka on toiminut rohkeana digitalisoinnin kärkenä ja hyödyntänyt teknologiaa edistyksellisesti liiketoiminnan hyväksi. Tänä vuonna CIO-tapahtuman yhteydessä myönnetyn palkinnon sai Postin asiakaskanavista vastaava johtaja Kaisa Ilola.

 Sofigate jakoi Business IT -palkinnon nyt viidennen kerran ja painotti valinnassaan kykyä kehittää liiketoimintaa teknologian avulla yhdessä IT:n kanssa. Sofigaten toimitusjohtaja Sami Karkkilan mukaan Kaisa Ilola on erinomainen esimerkki liiketoimintajohtajasta, joka osaa hyödyntää teknologiakyvykkyyksiä laajasti ja ymmärtää mahdollisuudet liiketoiminnalle.

 

”Postin Kaisa Ilola kerää kiitosta ennakkoluulottomasta ja kokeilevasta asenteestaan asiakaskanavien kehittämiseen. Hänelle on ominaista osallistaa ihmisiä ja tuoda mukaan eri alueiden parhaita osaajia. Digitalisaation kiihtyessä teknologiasta tulee olennainen osa liiketoiminnan johtamista, ja nyt tarvitaan lisää Kaisa Ilolan kaltaisia johtajia, jotka kykenevät yhdistämään uusien digitaalisten palvelujen kehittämisen yrityksen teknologiakyvykkyyksien kanssa”, Sami Karkkila sanoo.

Aiemmat palkitut Business IT -johtajat ovat olleet VR:n Maisa Romanainen, Nesteen Lars-Peter Lindfors, Technopolisin Keith Silverang ja Konecranesin Pekka Lundmark.

Etsi