Hyppää sisältöön

Työteho kasvaa, kun teknologia palvelee ihmisiä: kolme ServiceNow-onnistumistarinaa

Suurin osa organisaatioista heittää rahaa joka päivä hukkaan: selvitysten mukaan jopa 85 prosenttia työnteosta on toistuvaa ja tehotonta. Syypäitä tehottomuuteen ovat siiloutuneet teknologia-alustat, toimimattomat prosessit ja yhteisten työtapojen puute. Onneksi ratkaisuja on olemassa. Digitaalinen työkulkualusta auttaa kasvattamaan työtehoa ja tarjoaa työkalut vastata tulevaisuuden työn trendeihin.

Tapamme tehdä töitä on mullistunut, ja tulevaisuuden työelämätrendit heijastelevat tuota muutosta. Sekä työnantajat että työntekijät etsivät kuumeisesti keinoja ja työkaluja, joilla voisivat vastata tarpeeseen. Yksi näistä keinoista on ottaa käyttöön jokin digitaalinen työnkulkualusta, kuten ServiceNow. Alusta auttaa organisaatiotasi vähentämään toistuvaa ja tehotonta työtä ja lievittää monia mullistuneen työelämämme kipupisteitä. Sen avulla voit esimerkiksi:  

Kolme onnistumistarinaa alustojenvälisistä työnkuluista  

Suuri osa organisaatioista käyttää jo digitaalisia alustoja asiakkuudenhallintaan (CRM) ja toiminnanohjaukseen (ERP). Moni kuitenkin tarvitsee edelleen keinoa hallita kahden alustan välisiä työnkulkuja. Alla kolme esimerkkiä onnistuneista sovelluksista erilaisissa yrityksissä:  

1. Elintarvikeketju toi helpotusta myymälöidensä arkeen 

Ennen kuin yritys otti laajasti käyttöön ServiceNow-alustan, myymäläpäälliköt ja työntekijät joutuvat asioimaan eri palveluntarjoajien ja tahojen kanssa riippuen siitä, mikä ongelma kulloinkin oli vastassa: esimerkiksi rikkoutunut hylly tai päivittymätön kassakone. ServiceNow’n käyttöönoton jälkeen he saavat apua kaikkiin myymälän arjen kysymyksiin yhdestä portaalista. Enää ei ole tarvetta muistaa erikseen, mikä IT-tuen puhelinnumero on tai mikä taho vastaa myymälätiloista.  

2. Sujuva perehdytysprosessi ympäristössä, jossa turvallisuus on tärkeää  

Korkeaa turvallisuustasoa vaativalla alalla toimiva yritys otti ServiceNow’n käyttöön varmistaakseen, että uusien työntekijöiden monivaiheinen perehdytys sujuisi aina mutkattomasti. Turvallisuustarkastukset, kulkuluvat, valokuvaus ja henkilökortin hankkiminen on nyt mahdollista tehdä yhden alustan kautta, helposti ja luotettavasti.   

3. Projektiluontoisessa bisneksessä aika todella on rahaa  

ServiceNow’n käyttöönotto vapautti projektiluontoisella alalla työskentelevän yrityksen projektipäälliköiden aikaa olennaiseen ja teki projektien perustamisesta helpompaa ja nopeampaa. Siinä missä aiemmin projektipäälliköiden täytyi tilata vaikkapa tarvittavat työvälineet yhdestä ja hoitaa projektien taloutta toisessa palvelussa, nyt he voivat huolehtia kaikesta yhden ja saman portaalin kautta. Automatisoidut työnkulut esimerkiksi taloushallinnossa pitävät huolen siitä, että vaikkapa laskuihin liittyvä tärkeä tieto on aina oikeaan aikaan saatavilla ja ajantasaista.  

Digitaaliset alustat ovat keino vastata tulevaisuuden työtrendeihin  

Uusi etätyöarkon herättänyt tarpeen vetää selkeämmät rajat työn sekä vapaa-ajan välille ja tuoda enemmän rakennetta työpäiviin. Työstä tulee myös yhä enemmän paikkariippumatonta. Automaatio on yksi monista keinoista, joilla voit keventää työntekijöidesi taakkaa ja rakentaa tehokkaampia prosesseja.  

Digitaaliset työnkulut helpottavat paikkariippumattoman työn synnyttämiä uudenlaisia haasteita: Taloushallinnon osastolle ei voikaan enää kävellä toimistolla laskuihin liittyvän kysymyksen kanssa. Alustojen ansiosta ongelmat ratkeavat nyt vaikkapa applikaation tai palveluportaalin välityksellä, ajasta ja paikasta riippumatta.  

Tehokkaat työnkulut kiillottavat työnantajakuvaa

Työnkulkujen digitalisoiminen parantaa työntekijäkokemusta valtavastiNäin se vaikuttaa merkittävästi myös työnantajabrändiin – haluaisitko itse työskennellä yrityksessä, jossa käytetään edelleen Excel-taulukkoa asiakkuudenhallintaan ja epämääräisiä sähköposteja liiketoiminnan kehityksen johtamiseen? Yritykset, jotka tarjoavat työkalut moderniin työntekoon, ovat houkuttelevimpia työnantajia myös tulevaisuudessa.  

Kun työntekijöidesi työnteko on sujuvaa, myös työntekijäkokemus on erinomainen. Kun poistat tai vähintään minimoit toistuvat, tylsät tehtävät, he saavat aikaa keskittyä aidosti mielenkiintoisiin töihin. Onnistut tässä, kun hyödynnät alustan tarjoamia hyötyjä, kuten pilveä, sovelluksia ja portaaleja, keinoälyä ja integroituja data-työnkulkuja sekä yksinkertaistettuja prosesseja.   

 

Haluaisitko parantaa organisaatiosi työtehoa ja työnantajamielikuvaa? Lue, miten voimme auttaa 

 

Juha Kujala on kaksinkertainen ServiceNow’n asiakas ja toimii nykyään Sofigate Service Managementin teknologiajohtajana. Hänen ammatillinen intohimonsa on johdattaa organisaatioita ja ekosysteemejä kohti erinomaista palvelua hyödyntämällä uusien teknologioiden ja metodologioiden mahdollisuuksia. Juhalla on vahva kokemus ServiceNow-arkkitehtuurista ja palvelukehityksen johtamisesta sekä asiakkaiden että palveluntuottajien ympäristöissä.  

Johan Haglund on Ruotsin Sofigate Technology Solutionsin teknologiajohtaja. Hänellä on pitkä historia ServiceNow -kehittäjänä ja arkkitehtina. Ammatillisena missionaan hän pitää organisaatioiden auttamista niiden digitaalisella matkalla hyödyntämällä moderneja teknologioita ja alustoja.   

 

 

Etsi