Hyppää sisältöön

Sofigate tukee työelämäpalveluiden uudistusta kokonaisvaltaisesti – TE24-kyselyn tulokset ja johtopäätökset

Työelämäpalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille ja työllisyysalueille vuoden 2025 alusta. Sofigaten keskeisenä arvona on aina pyrkiä syvälliseen ymmärrykseen asiakkaiden tarpeista ja tavoitteista. Tämä periaate ohjaa myös Sofigaten toukokuussa 2024 toteuttamaa TE24-kyselyä, jonka avulla kartoitettiin tulevien työllisyysalueiden valmiuksia ja haasteita vuodenvaihteen uudistukseen liittyen.

Kyselyn ensisijaisena tavoitteena oli selvittää työllisyysalueiden muutosvalmiutta ja tunnistaa ne kohdat, joissa tarvitaan lisätukea. Kyselyssä kartoitettiin muun muassa toimintamalleja ja työkaluja, tiedolla johtamista, palveluiden tuottamista ja muutoksen johtamista. Vastauksia saatiin 11 työllisyysalueen valmistelun vastuuhenkilöltä.

Työllisyysalueet ovat edenneet hyvin valmisteluissaan

Muutoksen valmistelut ovat edenneet kyselyyn vastanneiden näkökulmasta pääosin hyvin. Tulevilla työllisyysalueilla toimintamallien ja prosessien muutostarpeet on tunnistettu ja valmistelu on käynnistetty. Resursointi palveluiden tuottamiseen on otettu kattavasti huomioon ja organisaatioiden muutosjohtamisen valmiudet ovat vahvat. Myös yhteistyö eri toimijoiden välillä sekä tiedonvaihto on nähty toimivan melko hyvin.

Keskeisimmät kehityskohteet löytyivät työkalujen ja datan hyödyntämisessä. Vaikka tiedolla johtamisen kyvykkyydet ovat riittävät, hyödyntämispotentiaalia on olemassa paljon lisää. Roolit ja vastuuhenkilöt ovat osittain vielä epäselviä, mikä on ymmärrettävää valmistelun ollessa vielä kesken.

Eräs vastaaja kuvasi tilannetta seuraavasti: ”Itse tekeminen, eli asiakastyö, varmasti onnistuu, mutta näin suuressa muutoksessa tulee väistämättä tilanteita ensi vuoden alussa, jolloin järjestelmät ja muut asiat eivät toimi niin kuin on ajateltu. Erityisesti valtionhallinnon ja kuntatalouden järjestelmien yhteensovittaminen ja niiden rajapinnat varmasti haastavat ensi vuonnakin.”

Kohti kokonaisvaltaista onnistumista

TE24-uudistuksen tavoitteena on parantaa työllisyyttä, palveluiden laatua ja vaikuttavuutta sekä lisätä alueellista yhteistyötä. Jotta yhteiskunnallisesti kokonaisvaltaiseen onnistumiseen päästään, tulee kaikki ongelmat ja opit saattaa yhteiseen tarkasteluun. Siksi myös Sofigaten toteuttaman kyselyn yksityiskohtaisemmat tulokset ja analyysi tarjotaan kaikkien työllisyysalueiden sekä niitä ohjaavien tahojen käyttöön.

”Ei ole järkeä käydä samoja keskusteluja ja keksiä samoja ratkaisuja jokaisen toimijan kanssa erikseen, kun tavoitellaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Jaamme tietoa ja ratkaisuja laajasti, parantaaksemme ymmärrystä kokonaisuudesta ja varmistaaksemme, että asiakkaamme saavuttavat tavoitteensa ja että muutosprosessi sujuu mahdollisimman tehokkaasti ja saumattomasti.” kiteyttää Sofigaten julkishallinnon palvelujohtaja Tiina Rikka.

Sofigate on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan navigoimaan tämän merkittävän muutoksen läpi ja varmistamaan, että kaikki osapuolet ovat valmiita tuleviin haasteisiin. Ota yhteyttä Sofigaten asiantuntijoihin ja selvitetään yhdessä, miten voimme tukea teidän organisaatiotanne TE24-uudistuksessa ja sen tuomissa muutoksissa. Kokonaisvaltainen hyöty on avain toimivaan tulevaisuuteen.

Mikäli sinulla tulee kysyttävää/tai haluat lisätietoja niin voit ottaa meihin yhteyttä.

Kirjoittaja

Tiina Rikka on ollut rakentamassa digitaalista Suomea jo toistakymmentä vuotta. Tiina toimii Sofigaten julkishallinnon liiketoiminta-alueella Service Executivena ja on matkakumppaninasi yhteiskunnan keskeisten toimintojen muutoksissa. Tiina uskoo, että muutoksen keskiössä on aina ihminen.

Etsi