Viisi vinkkiä keskisuuren yrityksen tietohallintojohtajalle: Kuinka onnistut kiristyvässä kilpailutilanteessa?
Tietohallintojohtajan tehtävä ei ole koskaan ollut niin mielenkiintoinen ja toisaalta myös niin vaativa kuin nyt.
Kaikki liiketoiminta perustuu enemmän tai vähemmän teknologiaan ja on vaikea kuvitella liiketoiminnan kehittämistä, jossa teknologialla ei olisi olennaista roolia. Tilanne on täysin toinen kuin muutama vuosi sitten. Enää ei tietohallinnoissa vaikeroida arvostuksen puutteesta. Enemmän ollaan huolissaan siitä, kuinka vastata kasvaneeseen haasteeseen.
Vaatimus iskee erityisen kovaa keskikokoisiin yrityksiin, joilla on jo kokoa, satoja työntekijöitä ja useita toimipisteitäkin, joista osa ulkomailla. Toiminnan kompleksisuus ja vaatimustaso on samaa luokkaa kuin suuremmilla kilpailijoilla, mutta käytössä on vain murto-osa näiden resursseista. Samaan aikaan yrityksen haastavat pienet ja ketterät startupit, joilla ei ole vuosien saatossa kertynyttä painolastia riesanaan. Paine muuttua ja uudistua on suuri.
Kuinka siis onnistua tietohallintojohtajana tässä haastavassa tilanteessa?
1. Ota bisnes haltuun
Tämä vinkki on itsestäänselvyys, mutta sitä ei voi korostamatta liikaa. Niin monta kertaa tietohallinnot kadottavat yhteyden ja ajautuvat bisneksen kannalta epäolennaiseen. Perinteisesti on panostettu vahvasti infrastruktuuriin ja olemassa olevan pyörittämisen, jolloin uuden kehittäminen jää vähälle huomiolle.
Olipa tilanne mikä tahansa, aloita tutustumalla yrityksen liiketoimintaan syvällisesti.
- Mitkä teemat ovat ajankohtaisia liiketoiminnassa? Minne yritys on menossa? Mikä saa yritysjohdon innostumaan – tai repimään hiuksia päästään?
- Onko tavoitteena kasvaa ja kuinka tätä tavoitellaan? Pohditaanko kenties uuden palveluliiketoiminnan kehittämistä? Onko tavoitteena kannattavuuden parantaminen?
- Vetääkö myynti? Millainen on asiakaskokemus? Missä ylipäätään ovat yrityksen pullonkaulat?
Jos et ole ratkaisemassa liiketoiminnan keskeisiä haasteita, olet hävinnyt peleistä tärkeimmän.
2. Rakenna linkki bisneksestä teknologiaan
Liiketoiminta ei välttämättä ymmärrä, että heidän kipeimmillä haasteillaan ja tarpeillaan on usein vahva yhteys teknologiaan. Bisneshaaste on myös teknologiahaaste. Edellä mainitsemissani esimerkeissä teknologia voi olla kaikissa läsnä ratkaisevana tekijänä joko edistämässä tai jarruttamassa kehitystä.
Keskeinen tehtäväsi on tämän tarpeen tunnistaminen ja viestiminen. Kyseessä ei ole kertaluonteinen suoritus, vaan jatkuva prosessi, jota varten tarvitset toimivan ”koneiston” eli toimintamallin.
3. Valitse oikeat kumppanit
Nykyaikainen tietohallinnon johtaminen on joukkuepeliä ja joukkueen muodostavat tietohallinnon ohella liiketoiminnan avainhenkilöt sekä hyvin valitut kumppanit.
Suurissa yrityksissä tämä on ymmärretty, mutta monessa keskikokoisessa yrityksessä on edelleen vallalla perinteinen tee-se-itse-kulttuuri. Seurauksena tästä on matalampi suorituskyky ja muutoksen hitaus.
Yksi tärkeimpiä kysymyksiä on tunnistaa, mihin keskittyä ja missä käyttää kumppaneita. On luontevaa pitää omissa käsissä lähellä omaa ydinliiketoimintaa ja sen erityispiirteitä olevat asiat. Kaikessa muussa taas kannattaa avoimesti harkita vaihtoehtoja.
Sinulle toissijainen on jonkun muun erityisosaamista. Hyvä kumppani on oman alansa syväosaaja, joka tarjoaa kyvykkäiden tekijöiden lisäksi vahvan näkemyksen, tuotteistettuja palvelumalleja ja nykyaikaisia teknologioita. Näiden avulla pääset parempaan tuottavuuteen ja muutoksen rivakampaan toteutukseen.
4. Hahmota kokonaisuus ja kehitä vaiheittain
Yrityksen menestystä ennustaa yhä useammin sen joustavuus ja kyky muuttua. Kuinka siis johtaa muutosta sortumatta tyypillisiin sudenkuoppiin? Perinteinen mallihan on esimerkiksi ajaa organisaatio kymmenen vuoden välein polvilleen jättimäisillä toiminnanohjausjärjestelmäprojekteilla. Tai muutosta saatetaan lykätä vuodesta toiseen, jolloin kehitysvelka kasvaa ylitsepääsemättömäksi.
Mitä jos organisoisitkin yritysjärjestelmien kehittämisen jatkuvaksi ja hallittavan kokoiseksi kehittämisen virraksi?
Työ kannattaa aloittaa hahmottamalla liiketoiminnan tavoitetilan kokonaiskuva, josta on helppo tunnistaa yhteisesti tärkeimmät kehityskohteet ja viedä ne toteutukseen osa-alue kerrallaan. Näin voit tuottaa liiketoiminnalle hyötyjä jatkuvasti ja samalla säilytät kyvyn reagoida todennäköisiin muutoksiin liiketoimintaympäristössä. Tämä on mahdollista hyödyntämällä nykyaikaisia teknologia-alustoja, joiden tarjoamat ominaisuudet kasvavat huomaa vauhtia.
5. Kyseenalaista perinteiset uskomukset
Kokemus on arvokasta ja monet perusviisaudet kestävät vuodesta toiseen, mutta joskus vanhojen muistellussa voidaan mennä liiallisuuksiin.
Monen veteraanin hokemana olemme kuulleet, ettei ”näissä digihömpötyksissä ole oikeastaan mitään uutta”. Pahimmillaan tietohallinnosta tulee pullonkaula ja jarru yrityksen uudistumiselle.
Älä siis lukkiudu vanhoihin uskomuksiin, vaan pysy ajan hermolla ja ole aidosti avoin uusille mahdollisuuksille. Moni ennen mahdottomalta tuntunut asia voi olla tänä päivänä täyttä totta uusia teknologioita ja tekemisen malleja hyödyntämällä.
Kirjoittaja
Ari Nuutinen vastaa Sofigatella keskikokoisten yritysten kokonaispalveluista. Hän toimii myös strategian ja toimintamallien valmentajana Sofigaten Business Technology -akatemiassa. Arilla on laaja kokemus suomalaisesta yrityskentästä ja sen erityispiirteistä. Hänen intohimoaan on liiketoiminnan kehittäminen, ja hän haluaa auttaa etenkin keskikokoisia yrityksiä menestymään.