Järjestelmän päivityksestä tuli koko tuote­suunnittelun kehitysprojekti

– Case Lappset

Lappsetin tuotesuunnitteluun käyttämä järjestelmä oli tullut teknisesti tiensä päähän. Yritys halusi päivittää järjestelmänsä seuraavaan versioon, jotta tuotteita voitaisiin suunnitella entistä ketterämmin. Samaan aikaan yritys tiedosti, että järjestelmän uusiminen saattaa muuttaa koko organisaation toimintaa.

Pelkän järjestelmän päivittämisen sijaan Lappset uudisti koko tuotesuunnitteluprosessinsa. Aiempi prosessi oli aikaa vievä, sillä suunnittelijalle kasaantui muille yksiköille kuuluneita töitä.

Lappset päätti hankkia kokonaan uuden järjestelmän ja sen toimittajan. Sofigate toimi Lappsetin tukena vanhan tuotesuunnitteluprosessin kuvaamisessa, uuden järjestelmän hankinnassa ja kilpailuttamisessa sekä konsultoi uuden prosessin kehittämistä, käyttötapauskuvauksia ja tuotetiedon hallintaa.

”Lappsetille oli haastavaa aloittaa uudistusta, koska tiesimme, että tuotesuunnittelun lonkerot ulottuvat aina myyntiin ja jälkimarkkinointiin saakka. Nyt kukaan ei ole halunnut pysäyttää käynnissä olevaa muutosta. Olemme parhaillaan kiinni Lappsetin verisuonistossa ja pystyneet osoittamaan johdolle, että tämä on hyvä tapa uudistaa organisaation tuotesuunnittelua”, Lappsetin projektipäällikkö Reijo Koivula iloitsee.

Leikin ja liikunnan elämykset 2020-luvulle: järjestelmäpäivityksestä tuli koko tuotesuunnittelun kehitysprojekti

Kun vanhan järjestelmän eläkeikä koittaa, moni yritys rientää hankkimaan uutta versiota tilalle. Maltti on usein valttia: Leikki- ja liikuntapaikkavälineitä valmistava Lappset Group Oy oppi yhdessä Sofigaten kanssa, että tuotejärjestelmäuudistuksen yhteydessä kannattikin uusia koko tuotesuunnittelun prosessi ja kilpailuttaa uusi järjestelmätoimittaja.

Lappset Group Oy luo leikin ja liikunnan elämyksiä valmistamalla elinkaareltaan pitkäikäisiä tuotteita, joissa on huomioitu eri-ikäisten käyttäjien tarpeet. Yrityksen tavoitteena on lähivuosien aikana kaksinkertaistaa liikevaihtonsa.

Lappsetin haasteena oli, että sen tuotesuunnitteluun käyttämä järjestelmä oli tullut teknisesti tiensä päähän. Yritys halusi päivittää järjestelmänsä seuraavaan versioon, jotta tuotteita voitaisiin suunnitella entistä ketterämmin. Samaan aikaan yritys tiedosti, että järjestelmän uusiminen saattaa muuttaa koko organisaation toimintaa.

Jo varhaisessa vaiheessa havaittiin, että tuotesuunnitteluprosessi toimi pullonkaulana liiketoiminnan laajentumiselle. Vanha prosessi oli suunniteltu massatuotantoa varten, kun taas kysyntä räätälöidyille tuotteille on jatkanut kasvuaan. Pelkän järjestelmän päivittämisen sijaan tulikin pohtia, miten radikaalisti koko Lappsetin tuotesuunnittelua ja nykyistä tekemistä kannattaisi muuttaa.

LATAA TÄSTÄ LAPPSET-CASE JA LUE, MIKSI JOSKUS KANNATTAA UUSIA KOKO PROSESSI PELKÄN JÄRJESTELMÄUUDISTUKSEN SIJAAN.

Kiinnostuitko kokonaisvaltaisesta kehittämisestä?

Onko uuden teknologian hankinta agendallasi? Haluatko varmistaa, että siihen liittyvät prosessit tukevat liiketoimintaa ja sen kehitystä myös tulevaisuudessa?

Lue lisää täältä

Tuoreita trendejä

Lue innostuneiden asiantuntijoidemme näkemyksiä bisnesteknologiasta ja digitalisaation murroksesta.

Klikkaa juttuihin!

Tilaa uutiskirjeemme

Mitkä ovat uusimmat bisnesteknologian trendit? Tilaa englanninkielinen uutiskirjeemme!

Tilaa uutiskirje

Haluaisitko liittyä joukkoomme?

Etsimme koko ajan uusia kykyjä, joita innostaa bisnesteknologia ja digitalisaation johtaminen. Lisätietoa kansainvälisillä urasivuillamme!

Hae mukaan